Kiitos kaloista

Kävin kahdesti psykologin juttusilla. Ensimmäisellä kerralla hän kyseli perusjuttuja ja teetätti musteläiskätestin ja piirustustenjatkamistestin. Tein myös lauseentäydennystestin. Sain kotiin vietäväkseni MMPI-testin. Testit ovat yleisesti ottaen hauskoja, mutta jotkut kysymykset niissä aina potuttavat – ehkä niiden hauskuus on siinä, että en vastaa niihin niin kuin luulen ihmisten olettavan minun vastaavan. Psykologi teetätti tarinankerrontatekstin, jossa näytettiin kuvaa, ja minun piti sanoa, miten siihen on tultu, mitä tapahtuu ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minun piti myös piirtää kuva itsestäni ja tulevasta itsestäni.
Minua huolestuttaa yhä enemmän, että tämä tutkimus ei tuota mitään tulosta ja että minun käsketään vain häipyä. Muistan kun sanoin, että olisin pettynyt, jos tästä tutkimuksesta ei päästäisi mihinkään. Siinäpä vasta aliarviointi... En minä halua elää näin, enkä voi, jos tiedän, että asiat voisivat olla niin paljon paremmin.
Ensi kerralla on joku ryhmätapaaminen. En tiedä vielä, koska.


Viilataan vähän pilkkuja.

Mitä minä nyt siis oikeasti haluan? Rinnat pois, se on ihan selvää. Minä en elä niiden kanssa. Haluan myös, että lisääntymiselimeni eivät ärsytä tai kiduta minua. Kohtu pois. Mitä hormoneihin tulee, en ole ikinä pitänyt siitä, mitä nämä nykyiset hormonini ekivät minulle ja keholleni, ja luulen, että osa siitä korjaantuisi tai edes muuttuisi siedettäväksi jonkinasteisella hormonihoidolla.
Kolasin tässä joku aika sitten pihaa lumesta, ja urakka oli kova. Lisäksi olen vielä aika paskaisessa kunnossa, mutta se ei olisi tuntunut läheskään niin pahalta, ellei rinnallani olisi montaa kiloa ylimääräistä helvetillistä massaa. Hengitys ei sujunut, kun rintakehä painui kasaan, ja se tapa, jolla minun piti liikkua niiden takia lähinnä oksetti. Minä en tajua, kuinka joku voi pitää niistä turhuuksista.

Musteläiskätestissä oli yksi kohta, jonka ideaa vihasin. Minun olisi pitänyt päättää, mikä läiskistä symboloi minua ja vanhempiani. Minusta koko idea on jokseenkin vastenmielinen. Minä ja vanhempani olemme ihmisiä, joita joku tahra ei voi symboloida. Ihmisen mieltä, hänen persoonallisuuttaan, kehoaan ja edellämainittujen muodostamaa kokonaisuutta ei tässä maailmassa voi kunnolla symboloida jollain tahralla, eikä varsinkaan silloin, kun henkilö, jonka pitä tehdä valinta, ei ole itse tehnyt niitä symboleita. Minä voin yhteisen kielen avulla yrittää selittää itseäni ja vanhempiani, mutta vain, koska kieli on sen verran yhteinen.
En erityisemmin pidä symboleista silloin, kun ne eivät ole tarpeeksi yleismaailmallisia. Me suomalaiset tajuamme numero- ja kirjainsymboleita, joista kielemme ja sen merkinnät koostuvat. Nämä ovat tarpeellisia ja järkeviä symboleja. Sanoilla pitää olla jonkinlainen merkitys ja sen pitäisi olla enemmän tai vähemmän tarkasti määritelty, jotta voimme yleensä kommunikoida muiden kanssa. Yksi esimerkki symbolista, joka on auttamatta epäonnistunut tarkoituksessaan minun mielessäni on "rakkaus". Minä en kykene käsittämään sitä niissä kaikissa merkityksissä, jotka olen saanut, ja muiden ihmisten apuselitykset eivät ole sitä selventäneet. Tästä tajuamattomuudesta seuraa, että en käytä mokomaa sanaa lainkaan.

Edellisestä aiheesta pääsin kirjaimellisuuteeni. Lauseentäydennys- ja MMPI-testeissä otin väittämät kirjaimellisesti – minä en voi niitä muulla tavalla tulkita. Jos paperissa lukee, että "Isä ___", minä kirjoitan "isästä" yleisesti, ellei mieleni tee muuttaa väittämää itse koskemaan vain minua itseäni. Jos näen lauseen, joka sanoo "Useimmat ihmiset tekevät sitä ja tätä", en ymmärrä, miten joku voi kuvitella minun olevan kaikkitietävä. Vaikka minulla olisi asiasta mielipide, en pysty väittämään, että tietäisin jotain. Jos minulla on teoria, saatan ehkä kyetä vastaamaan. Samoin esimerkiksi väittämä "Minulla ei ole koskaan ollut virtsaamisongelmia" on absurdi. Onko olemassa ihmisiä, joilla ei ikinä olisi ollut kusemiseen liittyvää ongelmaa? Mikä on ongelma? Pitäisikö minun tietää ja mitä minun silti halutaan siihen vastaavan? Mitä jos se on ongelma minulle, mutta ei muille? Mitä jos se ei ole minulle mitään, mutta muille elämänpysäyttävä kriisi?
En ole koskaan pitänyt analogioista, vertailuista, allegorioista ja niin edelleen. Minusta se on aika absurdia.

Tarinankerrontatestissä minua häiritsi se, että kuvat olivat satunnaisia. Sain sellaisen käsityksen, että minun pitäisi arvailla, miten kuvan tilanteeseen oli päädytty ja mitä sitten tapahtuisi, mutta ilmeisesti minun olisi vain pitänyt keksiä jotain. No, sitten kun alan keksimään jotain, minulle tulee mieleen useita vaihtoehtoja, enkä tiedä minkä niistä valitsisin. Minulle ei annettu ohjeita, minkä mukaan minun pitäisi vaihtoehdot valita, joten päädyin todennäköisimmästä mielenkiintoisimpaan ja aloin spekuloida scifi- ja fantasiapuitteita. Tajusin siitä vähän enemmän, kun minua käskettiin kertomaan ihan itse tarina. Selitin sitten luovan kirjoittamiseen liittyvän prosessini enkä kertonut mitään tarinaa. Minä en tee tarinaa tyhjästä. Minä luon maailman ja hahmoja, ja tarinat syntyvät maailman ja hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta. Se on minun luomukseni ja minä saan tehdä sille mitä ikinä haluan, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että pidän hauskaa maailmojeni ja hahmojeni kustannuksella.

Kun minun piti piirtää itseni, yritin selittää, että olen piirtäjä ja että minulla on oma tyylini, enkä ole hyvä piirtämään oikeita ihmisiä. Psykologin puheen perusteella mokasin sen täysin, koska hänen mielestään tulevaisuuden versioni näytti naisellisemmalta kuin nykyversioni. Minulle kaikkein tärkeintä on, että pääsen eroon rinnoista. En tiedä, mitä hormonit keholleni tekisivät. Yritin siis piirtää kuvat realistisesti, vaikka en kyennyt olemaan käyttämättä omaa tyyliäni.
En usko, että ne psykologit tietävät mitään piirustustyylistäni tai siitä, mitä vaikeuksia minulla on piirtää "oikeaa" ihmistä. Minua jäi harmittamaan se piirtäminen.

Minulle on jäänyt mieleen, että lekurit ja psykat tuntuvat olevan hieman kummissaan siitä, että minä en jaottele ihmisiä tarkasti kahteen sukupuoleen. Luulen jollain tapaa kykeneväni siihen, mutta en edelleenkään pidä sitä tärkeänä ja olen sitä mieltä, että se on kuvottavaa. Fyysinen sukupuoli on biologinen juttu, jolle ei voi mitään, mutta kuten kaikki transgenderit, transsukupuoliset, muut "poikkeavat" ja, uskokaa tai älkää, täysin "tavalliset" ihmiset todistavat, biologialla ei ole paskankaan väliä, mitä tulee kaikkeen muuhun. Sosiaalinen sukupuoli on yhteiskunnan jälkeenjäänyt instituutio, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Henkinen sukupuoli lienee ilmiö, joka on syntynyt, koska sosiaalinen sukupuoli on niin absurdi.
Mutta kuten sanottu, luulen kykeneväni tajuamaan tämän meidän länsimaisen kulttuurimme sukupuolistereotypiat ja -roolit (ja minulla on aavistuksia muiden kulttuurienkin stereotypioista). Ja niiden mukaan minä en suurimmalta osin sovi naisen muottiin. Minun mielestäni naisen muotti on suurimmalta osin vastenmielinen enkä ymmärrä sellaisessa muotissa eläviä ihmisiä enkä yleensä haluaisi erityisemmin olla heidän kanssaan tekemisissä. Joku varmasti sanoisi minua sovinistiksi. Silti, monet "naisen" ominaisuudet ovat minun mielestäni mukavia, niin kuin "miestenkin", ja vastaavasti jotkut "miesten" ominaisuudet ovat syvältä. Oletuksena oli taas tämä erittäin kuuluisa ja surrealistinen lausahdus "suurimmaksi osaksi", joka tarkoittaa ilmeisesti "yli puolet" tai "edes vähän enemmän kuin sen vastakohta".
Naurettavaa.

Olen kuullut juttua, että transgender-diagnoosin saaneet eivät saa hoitojaan julkisen terveyshuollon puolelta, toisin kuin transsukupuoliset. Tosi reilua niin. Transgenderit tarvitsevat hoitonsa ihan yhtä paljon kuin transsukupuolisetkin. Eikö lakikin kiellä syrjimästä ihmisiä sukupuolen perusteella?

Luin joku aika sitten Delanyn kirjoittaman hyvän novellin Aye, and Gomorrah (http://www.scifi.com/scifiction/classics/classics_archive/delany3/delany31.html). Siinä avaruusmatkaajista tehdään sukupuolettomia säteilyn takia. Tässä on uusi unelma-ammattini. Kliseisesti sanottuna: mitään muuta en toivoisi.

Sukupuoli on aikansa elänyt instituutio, josta ei ole mitään hyötyä ihmiskunnalle. Ainoat asiat, mitä se aiheuttaa, on närää, riitaa ja epätasa-arvoisuutta ihmisten välille. Siitä on mitä pikimmiten luovuttava.